Sivut

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Haaste

Sain haasteen AgitéMarialta, joten nyt siis vastaan siihen.


11 faktaa:
- Minulla alkoi juuri kesäloma, sillä kesäkuun vietin aika pitkälti kesätöissä.
- Uusin musiikkirakkauteni on Black Veil Brides.♥
- Muutenkin minulla on aina eripituisia kausia, jolloin kuuntelen jotain tiettyä bändiä extrapaljon. Viime vuonna minulla oli mm. Apulanta-, One Direction-, ja Strum und Drang- vaiheet. Kaikki niistä kuuluvat toki edelleenkin musiikkimakuuni.
- Mutta ainoa faniryhmä, johon tunnen todella kuuluvani on Alienit, eli Tokio Hotelin fanit. Tykästyin heihin jo yli 4½ vuotta sitten.
- Kesässä parasta on uiminen, mansikat, lämpö., ja tietysti loma!
- Minua ei todellakaan huvittaisi mennä kouluun syksyllä, sillä opiskelen alaa, joka ei vaan kiinnosta.
- Olen joskus miettinyt nukkejeni myymistä, sillä niihin kuluu niin paljon rahaa. En kuitenkaan usko, että raaskisin tehdä niin.
- Minulla on edelleen yksi kustomointiprojekti kesken, jonka aloitin aikaa sitten. En vaan saa aikaiseksi jatkaa sitä hiusten ompelua!
- Minulla ei vielä ole oikein mitään kesäsuunnitelmia.
- Tykkään paljon komediasarjoista kuten How I Met Your Mother, That 70's Show ja Frendit.
- Olen pessimisti.


Kysymyksiin vastaukset:

1. Mikä oli ensimmäinen Monster High nukke minkä näit?
    - Oma Frankie Steinini. Sitä ennen olin nähnyt nukeista kuvia vain netistä, ja pyysin siskoani tuomaan minulle nuken kaupungista. En siis ollut nähnyt MH:ita livenä ennen kuin itse sellaisen sain. c:
2. Ever After High, Hot or Not?
    - Hot ja Not. Idea on jälleen kerran tosi hyvä, mutta nuket ovat olleet hienoinen pettymys.. Kasvot ovat yksinkertaisesti liian 'nössöt' :D
3. Pelkäätkö olla yksin?
    - Riippuu vähän missä paikassa/tilanteessa on yksin. Päivällä on ihana olla kotona yksin, tai koirien kanssa.  :)
4. Jos saisit valita itsellesi yhden yliluonnollisen voiman, minkä ottaisit?
    - Lentäminen
5. Kuinka kauan olet ollut nukkeilija? (lapsena leikkimistä ei sitten lasketa tähän :D)
    - Ilmeisesti vajaat 2 vuotta. 0: Ihmettelen tässä itsekkin, et onko siitä muka jo niin kaun.
6. Omistatko säästöpossun?
    - Omistan montakin, muttei ne oo käytössä.
7. Oletko kiinnostunut MH nukkejen lisäksi muun tyyppisistä nukeista?
    - Noo ainakin vähäsen. Mut Pullipit ei kuulu niihin. :d
8. Mitä ympärilläsi olevat ihmiset ovat mieltä nukke harrastuksestasi?
    - Varmaan ne arvostelee mielessään :D ja äiti on ihan sanonukkin, ettei se oikein tykkää noista nukeista. Ilmeisesti jotenki kammottavia.   
9. Kuinka montaa eri kieltä osaat?
    - Suomee ja englantii hyvin. Ruotsia ja saksaa ihan ookoo, sillä vaikka olin hyvä saksassa niin oon ehtiny jo unohtaa jonkun verran. Ymmärtäisin varmaan tekstiä, mut puhuminen vois tuottaa vähän vaikeutta. :D
10. Mitä mieltä olet MH:n Ghouls Rule nukeista?
     - Onhan ne aika hienoja, etenkin Draculaura. (:
11. Minkä näistä nukeista valitsisit?
a) Dance Class Robecca
b) Music Festival Clawdeen
c) Picture Day Cleo De Nile
     - Dance Class Robecca olis hienoin, niin ehkä sen. Toisaalta myös Music Festival Clawdeen kiinnostais, kerta ei olekkaan ihan niin hirveä ku promokuvissa.



11 kysymystä teille
1. Mihin asiaan säästät tällä hetkellä rahaa (jos nukkeja ei lasketa)?
2. Minkä nuken aiot/haluaisit ostaa seuraavaksi?
3. Mikä on haaveammattisi?
4. Mitä söit viimeksi?
5. Kumpi ja Kampi tappelivat, kumpi voitti?
6. Osaatko soittaa jotain soitinta/ mitä haluaisit oppia soittamaan?
7. Oletko aamu- vai iltaihminen?
8. Suosikki kappaleesi tällä hetkellä?
9. Millainen uimapuku sinulla on?
10. Pahin jäätelö, mitä olet maistanut?
11. Jos saisit olla päivän ajan kuka tahansa, niin kuka olisit?


HAASTAN KAIKKI, JOTKA LUKEVAT TÄMÄN LAUSEEN! :)

5 kommenttia:

  1. Mitä ihmettä?? Mä haluisin ainaki olla jumpperi <33 (siis elokuvasta jumper)

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus :)

    liityin lukijaksi

    edlunajanuket.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Jumper=teleporttaaja, siis että voi teleportata paikasta toiseen ns. hyppääjä

    VastaaPoista