Sivut

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Esittelyssä: Picture Day Operetta

Sain tänään uuden nuken, eli Picture Day Operettan<3 Hän on ensimmäinen Operettani, ja PD on kyllä upea versio hänestä (:  Toisiksi eniten pidän DDG Operettasta, mutta hän ei ole kotiutunut luokseni.

PD on ihanan Badass Operetta, ja etenkin tuo kampaus. (:  Olin siis suunnitellut ostavani tämän jo pitemmän aikaa, ja kun Coolshopissa näin näitä olevan, niin oli se sitten pakko tilata. :D kuitenkin jossain vaiheessa olisin tän hankkinut, joten ajattelin että parempi ennemmin kuin myöhemmin. :)



Tässä nyt näitä pakkauskuvia. Laatikko oli hieman litistynyt postin käsittelyssä, mutta olin silti aivan yhtä innoissani ottaessani tämän kuoresta esiin. :) Nukke oli kuitenkin loistokunnossa.
















Vihdoinkin ulkona paketista! Operetta pääsi heti ensitöikseen poseeraamaan kameralle.




Kengät ovat aika mageet nuotti-korkoineen. Tykkään kyllä paljon myös Basic Operettan nuottiavain-koroista, vaikka muuten kyseisen neidin vaatetus ei ihastuttanutkaan.





Käsikoruina oli tavallinen musta rengas, ja tollanen punanen helmikoru.




Laukku on aivan ihana!




Operettalla oli vain yksi korvis, sillä toinen korvareikä oli varattu naamion kiinnitykseen. (: Näin on kenties ollut myös aiemmilla Operettoilla?? Itselläni ei niitä ole niin en ole varma :D






Piti ottaa tarkempi kuva myös meikeistä. Liilahtava silmämeikki sopii kyllä Operettalle. Onneksi huulipuna on pysynyt kirkkaana, sillä olisi jotenkin hassua kuvitella neitoselle vaaleat huulet :0 



Pään sivussa olevat kaiverrukset ovat aika jännät :D



Tarkennukset ei tietenkään suostuneet menemään takkiin, vaikka sitä yritikin :D Noh, ainakin mekko erottuu.



Kuten sanottua, Operettan kampaus on mahtava! 















Tuli otettua aika monta räpsyä, sillä en vielä tunne käsitettä liianmontakuvaaOperettasta :D




Tässä vielä kuva koulukansiosta. Vähän epäselvä kuva, mutta kaipa sen erottaa :D





Nyt vuorossa Fearbookin esittely. Asiasta kolmanteen tää on myös eka Picture Day -sarjan nukkeni, joten en ollu päässy tutustumaan näihin kirjasiinkaan kuin kuvista.









Kenet MH-hahmoista te muuten nimeäisitte noihin Fearbookin Most Dramatic, Best Dressed, Most likely to succeed ja Fastest -kohtiin? :D









Mitäs mieltä te olette PD Operettasta, ja koko Picture Day -sarjasta ylipäätään? Ketkä on teidän suosikkeja tästä sarjasta? (:





14 kommenttia:

  1. Minusta ainankin eka kuva on toodella ihana >u<
    Mutta muut kuvat eivät näy...?
    Onko muilla sama ongelma vai onko bika koneessani :D?

    Mutta ihana nukke kuitenkin :3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) ja en osaa sanoa tuosta ongelmasta :0 itselläni kuvat ainakin näkyvät siis normaalisti.

      Poista
  2. Tällä Operettalla on kyllä niin tyylikkäät vaatteet. Yksi Monster High historian parhaimmista out fiteistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. todellakin :D mekon voisin ottaa vaikka omaan vaatekaappiinikin :)

      Poista
  3. Tekisi niin mieli kieltää kaikkia muita nukkeilijoita tilaamasta yhtään mitään koska kuolen aina kun joku saa jotain näin upeaa ;__; Liian upee neiti, pakkosaadapakkosaada! *uusi välilehti---->coolshop----> "Äiti, täällä ois-" "ME EI TILATA NYT MITÄÄN ENNEN TALLINNAA" "Okei ;__;"*

    Mutta onnea sulle, oot onnekas :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo tuttu tunne :D kerrankin sain jonkun nuken ennen ku niitä saa joka kaupasta :) mutta etköhän säkin vielä PD Operettan ehdi saada, ja ainakin Tallinassa on varmaa jotai muita harvinaisempia nukkeja. :)

      Poista
  4. noin 30 € oli, että ei sinällään paha hinta. Kannattaa tilata, koska en sit tiedä millon niitä tulee muihin kauppoihin. (:

    VastaaPoista
  5. Heitin haasteella --> http://agitemaria.blogspot.fi/2013/06/11-haaste.html

    VastaaPoista
  6. Ärsyttävää kun tuolla Operettalla on väärä maski! Ja kertaalleen käytetty jo. Toisaalta onhan tukkakin erilailla kuin promokuvassa, mutta se promokuvan maski on parempi! Muuten kyllä on todella kaunis, ja nuo vaatteet ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onks se samanlainen ku Dance Class Operettan maski? Itelläni ei oo muita Operettoja, joten en siihen kiinnittänyt muuten huomiota, kuin et erilainen mitä promokuvassa. :)

      Poista
    2. Jep, sama maski eri värisenä :( ja olikos Dot Dead Gorgeous Operettallakin sama? Mutta maski näyttää sentään paremmalta mustana, että sen takia ei ole niin paha "moka". Ja kiinnitys on nykyään parempi kuin basic Operettalla, jolla maski kiinnitettiin hiuksiin. Ja jos sen kerran irrotti, oli vaikea saada se takaisin hyvin. Eli tuo korvismaski homma on tosi hyvä juttu :)
      Ja nuo sun ottamat kuvat vakuutti mut siitä että pakko saada PD Operetta! :) Saavat sitten basic ja dance class Operettat seuraa :D

      Poista
    3. saattaapa ollakkin sama maski. ainaki mitä kuvia etsin niistä. no ehkä ne laittaa sen seitti naamion jollekki tulevista Operettoista :) ois se ainaki erilainen.

      Poista