Firella Phoeater
Daughter of Phoenix and Fire eater
Feeniks -linnun ja tulennielijän tytär
Firellan äiti työskenteli aikoinaan sirkuksessa lähinnä tulennielijänä. Kerran esityksessään hän nielaisi kuolemaa tekevän Feeniks -linnun tulet, ja sai myöhemmin tietää odottavansa lasta, joka oli saanut alkunsa Feeniksin tuhkasta.
Luonteeltaan Firella on tulisielu, itsevarma ja määrätietoinen. Toisinaan ehkä vähän liiankin itsepäinen ja periksiantamaton.
Hän pitää vahvoista persoonista, ja tutustuu mielellään monstereihin, jotka uskaltavat olla omia itsejään, eivätkä alistu muiden pompoteltaviksi.
Tein Firellalle 'tatuointeja'. En saanut otettua tästä käsivarressa olevasta kovin selkeää kuvaa,
mutta laitan nyt kuitenkin sen tänne.
Toisessa kyljessä hänellä on kynnenjäljet.
Mielestäni parhaiten onnistui tämä lieskakuvio toisessa kyljessä, ja tämän teinkin viimeiseksi.
Firellan asukokonaisuus näyttää tällä hetkellä tältä. Kokosin muilta monstereilta hänelle jotain vaatekappaleita, ja kengät ovat Bratzillaz -vaatepakkauksesta. Todennäköisesti aion vielä etsiskellä hänelle paremmin sopivia vaatteita, mutta tämä on mielestäni ihan hyvä asukokonaisuus näin toistaiseksi. Ja en malttanut jättää neidin esittelemistä myöhemmäksi, sillä tuskin ihan heti löydän hänelle täydellisiä vaatteita.
Maalasin kasvoja uudelleen, mutta silmiä en uskaltanut pyyhkiä kokonaan pois, joten muutin vain silmien väriä, ja tein hiukan muutoksia meikkiin. Alunperin nukke on siis Skull Shores Cleo, vaikka en tiedä kannattaisiko sitä mainita sillä harvinaisempien nukkejen muokkaaminen on aina vähän synti. :D
Anyway, itselläni on siis toinenkin SS Cleo, ja toisen ostin myöhemmin vaatteiden takia, joten siksi raaskin kustomoida toisen.
Mielipiteitä neitokaisesta otetaan vastaan (: